Paljon on sattunut ja tapahtunut sitten viime tarinoinnin. Kesä oli ja meni, nyt ollaan jo pimeässä syksyssä ja odotellaan joulua.
Kesä minulla meni pitkälti juostessa. Ovaalillekin pääsin. Menoni ja varsinkin menohaluni on ollut huimaa! Jotain tekemisen meininkiä olen onnistunut tartuttamaan laiskias-Penttiinkin, sen verran ennakko-odotuksia paremmin Pentin kisakausi meni. Pentin omat rataennätykset eivät harmittavasti kuitenkaan parantuneet, vaikka hemmetin lähellä sekin oli muutaman kerran! No, ensi keväänä taas harjoitukset jatkuvat ja sitten se on jännä edessä meikäläiselläkin.
Syksyn myötä myös Pirre Pirinen ylennettiin sohvan koristeesta ihan oikeaksi harrastuskoiraksi. Pirre aloitti nimittäin agilityn. Vauhdikas harrastus on sekin. Pirre on kuulemma ihan ilmiömäinen tässä touhussa, kovalla innolla se suorittelee esteitä ja on lyhyessä ajassa oppinut paljon. Vielä kun äiti pysyisi Pirren hurjassa tahdissa mukana. Pikku nartulla onkin nyt ihan uutta hullun kiiltoa silmissään. Vai pitäisiköhän sanoa, että nartuilla on ihan uutta hulluutta silmissään. Äiti on nimittäin vähintäänkin ihan yhtä innoissaan tästä uudesta harrastuksesta kuin Pirre.
Pätkän kuulumisista kerrottakoon sen verran, että Pätkällä ei taida kauhean vahvasti mennä, varmaankin sen selkävian takia. Pätkä onkin päässyt lomailemaan enon luokse naapuriin jo useamman kerran. Siellä enon luona Pätkän ei tarvitse esittää kenellekään kovaa jätkää ja se saa komennella enoa ihan mielin määrin ja eno vaan lellii sitä. Äiti ja eno meinaavat viedä Pätkän uusiin röntgenkuvauksiin, toivottavasti sieltä sen selästä ei sitten löydy mitään uutta pahaa. Mielelläni minä vielä monen monituiset leikit ja painit vääntäisin Pätkän kanssa…
Minäkin jouduin röntgenkuvaukseen erään hiekkakuopalla rallittelun päätteeksi. Minulta kuvattiin oikea etujalka. Lääkäri sanoi, että minulta on ranteen nivelside revähtänyt ja laittoi minut pitkälle lepolomalle. Nyt se ranne alkaa olla jo kunnossa, mutta en minä siltikään saa vielä vapaana juosta. Tylsää. Äiti on kyllä kovasti kehunut minua siitä miten hienosti minulla on kuuppa kestänyt tätä usean viikon toimettomuutta. Muutaman kerran olen repinyt sen jalka pakettini tuhannen silpuksi ja kerran väänsin sonnat olohuoneeseen, ihan vaan ettei totuus unohtuisi... Jotain pieniä temppuja me ollaan yritetty opetella, noin niin kuin mielen virkistykseksi. Siis semmoisia temppuja missä ei tarvitse liikkua paljoa, mutta sen minä vaan sanon, ettei mitkään temput kyllä kunnon riemupersekaahostelua voita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti